Jäsenille :: Edunvalvonta :: Työehtosopimukset :: Työehtosopimus 1 :: I Yleiset ehdot :: Yleiset velvollisuudet
3 § Yleiset velvollisuudet
1. Työpaikalla on ehdottomasti kielletty alkoholin tai muun huumaavan aineen vaikutuksen alaisena oleminen.
2. Työstä poisjäämisestä on esimiehen kanssa etukäteen sovittava. Jos toimihenkilö on ollut poissa työstä vähintään seitsemän päivää eikä sinä aikana ole ilmoittanut pätevää estettä, työnantajalla on oikeus käsitellä työsopimusta purkautuneena. Ennen työsopimuksen purkautumista työnantajan on kuultava asiasta asianomaista luottamusmiestä.
Jos toimihenkilö voi kuitenkin näyttää toteen, että hänellä ei ole voittamattomien esteiden vuoksi ollut mahdollisuutta esittää edellä mainitussa määräajassa pätevää selvitystä poisjäämisensä syystä, mutta hän esittää tämän selvityksen heti esteen päätyttyä, ei työsuhdetta tällöin katkaista.
3. Työnantajalla on työsopimuslain mukaan oikeus johtaa ja valvoa työtä.
4. Päihdehaittojen vähentämisen ja hoitoon ohjaamisen osalta on voimassa erilliset ohjeet.