Liikenne- ja Erityisalojen Työnantajat ry:n sekä Rautatievirkamiesliitto ry:n välinen tutkimus-, suunnittelu- ja hallinnollisissa tehtävissä olevia korkeakoulututkinnon suorittaneita toimihenkilöiden työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirja
1 § Työehtosopimuksen uudistaminen Todettiin, että Liikenne- ja Erityisalojen Työnantajat ry:n sekä Rautatievirkamiesliitto ry:n välillä on tänään allekirjoitettu korkeakoulututkinnon suorittaneita toimihenkilöitä koskeva työehtosopimus 4.5.2010 allekirjoitetun neuvottelutuloksen mukaisesti uudistettuna ajalle 4.5.2010 - 31.3.2012. 2 § Yleiskorotus Palkkoja korotetaan 1.5.2010 alkaen tai sitä seuraavan työjakson alusta 0,6 %:n suuruisella yleiskorotuksella, jonka lisäksi maksetaan 0,3 %:n järjestelyerä 1.11.2010. Ellei järjestelyerän käytöstä sovita muuta, toteutetaan se yleiskorotuksena. Palkkoja korotetaan 1.3.2011 alkaen tai sitä seuraavan työjakson alusta 0,4 %:n suuruisella yleiskorotuksella. Palkkoja korotetaan 1.11.2011 alkaen tai sitä seuraavan työjakson alusta yleiskorotuksella, jonka suuruus sovitaan 1.9.2011 mennessä. Ellei sopimusta palkankorotuksen tasosta ole saavutettu em. ajankohtaan mennessä, voidaan työehtosopimus tällöin irtosanoa päättymään 30.11.2011. 3 § Taulukkopalkat 4 § Työrauhalauseke 5 § Voimassaolo Helsingissä, 16. päivänä kesäkuuta 2010 LIIKENNE- JA ERITYISALOJEN TYÖNANTAJAT RY RAUTATIEVIRKAMIESLIITTO RY 1 § 2 § PR- Vaativuus- 1.10.2007 1.9.2008 1.1.2010 1.5.2010 RVL15 15 15 1.926,47 1.986,19 2.029,89 2042,07
Uudet palkkataulukot ovat liitteinä.
Tämän työehtosopimuksen voimassaoloaikana ei saa ryhtyä lakkoon, sulkuun eikä muuhun niihin verrattavaan toimenpiteeseen, joka kohdistuu tämän sopimuksen tai sen liitteiden määräyksiä vastaan tai tarkoittaa tämän sopimuksen tai sen liitteiden muuttamista.
Tämän sopimuksen voimassaolo alkaa 4.5.2010 ja päättyy 31.3.2012. Sopimuksen voimassaolo jatkuu tämän jälkeen vuoden kerrallaan, jollei sitä jommaltakummalta puolelta irtisanota vähintään kuutta viikkoa ennen sopimuskauden tai jatkovuoden päättymistä.
Soveltamisala
Tällä työehtosopimuksella Liikenne- ja Erityisalojen Työnantajat ry ja Rautatievirkamiesliitto ry sopivat tutkimus-, suunnittelu- ja hallinnollisissa tehtävissä olevien korkeakoulututkinnon suorittaneiden toimihenkilöiden palkka- ja työehdoista seuraavaa:
Työsuhteen ehtoina noudatetaan 15.10.2007 allekirjoitetussa korkeakoulututkinnon suorittaneita toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen neuvottelutulospöytäkirjassa mainittuja ehtoja.
Tehtäväkohtaiset ohjekuukausipalkat
ryhmä taso euroa/kk euroa/kk euroa/kk euroa/kk
RVL16 16 16 1.983,09 2.044,57 2.089,55 2102,09
RVl17 17 17 2.053,07 2.116,72 2.163,29 2176,27
RVL18 18 18 2.090,09 2.154,88 2.202,29 2215,50
RVL19 19 19 2.171,04 2.238,34 2.287,58 2301,31
RVL20 20 20 2.256,87 2.326,83 2.378,02 2392,29
RVL21 21 21 2.392, 49 2.466,66 2.520,93 2536,06
RVL22 22 22 2.559,29 2.638,63 2.696,68 2712,86
RVL23 23 23 2.739,18 2.824,09 2.886,22 2903,54
RVL24 24 24 2.930,45 3.021,29 3.087,76 3106,29
RVL25 25 25 3.135,85 3.233,06 3.304,19 3324,02
RVL26 26 26 3.355,34 3.459,36 3.535,47 3556,68
RVL27 27 27 3.588,94 3.700,20 3.781,60 3804,29
RVL28 28 28 3.839,40 3.958,42 4.045,51 4069,78
RVL29 29 29 4.109,25 4.236,64 4.329,85 4355,83
RVL30 30 30 4.396,18 4.532,46 4.632,17 4659,96




